Stress Level 100?

Onkohan tästä tulossa tapa, että viikon välein sunnuntaisin käyn täällä avaamassa sydäntäni ja avautumassa teille milloin mistäkin? Sydänsunnuntai. Mikä ettei. 

Huh, näin koeviikon keskellä tälläinen purkautuminen tekee kyllä hyvää. Viikonloppuna luin ahkerasti kokeisiin oli kaikkea muuta tekemistä kuin kokeisiin lukemista... Perjantai-ilta meni Maijan kanssa Turussa, lauantai meni yllättäen ratsastaessa, sohvalla löllöillessä, pikkujouluissa ja kummisedän 40-vuotispippaloissa. Tämä päivä alkoi pitkään nukkumisella, parin tunnin salitreenillä ja Maijan kanssa hetkisen Hansassa kiertelyn. Viidstä eteenpäin uppouidin matikan kamalaan maailmaan. Nyt olen jo onneksi päässyt hetkeksi sieltä ulos. Enkä halua sinne enää ikinä takaisin. Hei pliis. Se ei vaan ole mun juttu ja vihaan sitä, joten miksi ihmeessä mun on sitä pakko opiskella...? Doesn't make any sense... 

En tiedä johtuuko melkein koko ajan tuleva päänsisäinen huuto "**ttu mä en jaksa" melko suuresta stressistä, paineista, tästä pimeydestä vai mistä ihmeestä? Salilla käynti ja ihana ystävä/iahant ystävät kyllä on niitä upeita asioita joita todellakin jaksaa! Muut onkin sitten ihan eri juttu... 
Luulisin tämän vain olevan tämmöinen pieni aikakausi mun elämässä, joka menee ohi ajallaan. Ainakin suuresti toivon niin. Toivon myös että se menisi mahdollisimman pian ohi...

Ei tässä ole mitään hätää. Ei vaan millään jaksa tehdä normaaleja asioita ja toi koulu...argh ei vaan kiinnosta. Silti kaikki muu on kuitenkin hyvin. 
Ehkä ensi viikosta tulee parempi. - Ja ehkä saan tulla postaamaan pian muustakin kun sydämen asioista. Toivotaan näin.

Xx Aino 

Happy & Sad

Paljon on tapahtunut.
Paljon on muuttunut.
Paljon on vielä edessä.
Hyvä niin, koska paljon on vielä opittavaa.
Oppia ikävä kaikki.
Jännittää, pelottaa, ei jaksa, ei pysty, ei ymmärrä.
Mikään ei pysy kasassa ja tuntuu, että kaikki kaatuu niskaan. 
Pakko avautua, mutta kenelle? Ei kenellekään. Ehkä tänne blogiin sitten. 

Parhaat ystävät ovat tärkeintä. Eivät hekään silti voi tehdä ajatustyötä ja muita tärkeitä juttuja puolestani. 

Suru vie enemmän energiaa kuin onnellisuus. Sen olen huomannut. Siksi yritän välttää surua viimeiseen saakka. 

Joskus kadotan asenteeni. Sen takaisin kaivaminen vie aikaa ja voimaa. Onneksi usein kuitenkin löydän sen. Asenteeni lämpötila on huomattavasti pakkasen puolella.

Pää voi särkeä siksi, koska se on niin täynnä erilaisia ajatuksia, joista jotkut ovat ristiriidoissa keskenään. Ainakin luulisin niin. Ainakin siltä nyt tuntuu. 

Tämä biisi kuvaa hyvin fiiliksiä. Iloisen kuuloinen biisi, joka kätkee omasta mielestäni surullisen sanoman sisälleen. 

This is what makes us girls
We all look for heaven and we put our love first
Somethin' that we'd die for, it's our curse
Don't cry about it, don't cry about it
This is what makes us girls
We don't stick together 'cause we put our love first
Don't cry about him, don't cry about him
It's all gonna happen



Kun koeviikko kovaa vauhtia puskee päälle ja fiilikset sekä olotila ovat tälläiset, niin tyhmäkin sen tajuaa ette siitä mitään hyvää luultavasti tule. Koita tässä nyt sitten tsempata itseä, kaiken väsymyksen ja näiden monimutkaisten ajatusten keskellä. Huhhuh. Joskus tuntuu, että elämä on kovaa. Toisaalta, jossain se on vieläkin kovempaa.

Xx Aino 

City lights will never be the same

Ja loppuun (hyvi aiheesee liittye) se mitä tapahtu ku Siri pääsi paratiisiin:

"ei hitto, täälhä o vaattei!"

täydelliset toisillee :3

sirin onnenpäivä

ja viel tärkeimmät eli kuvaajan terveiset ♥

Malaga

Heipparallaa taas! :) 

Malaga-päivän asu 

Kuten jo viime postauksessa mainitsinkin, niin Espanjan lomamme alussa oli pari-kolme pilvistä päivää. Yhteen niistä mahtui jopa yksi sadekuuro. Onneksi olimme juuri tuolloin yhtenä pilvisenä päivänä Malagassa ihmettelemässä hienoa kaupunkia ja Espanjalaista kulttuuria. Itse sadekuuron aikana olimme "ihailemassa" tylsässä ja hyvn yksinkertaisessa Picasso-museossa. Ainakin äidin mielestä oli mielenkiintoinen kokemus. Meille muille se oli lähinnä jonkinlainen sivistävä ja maailmaa avartava kokemus. Saatoin siellä jopa tehdä "haukotuksien määrä tunnin sisässä" -ennätyksen. Picassosta tuli sellainen kuva, ettei tälläkään taitelijalla ollut kaikki välttämättä aivan kohdillaan... Näytti myös pitävän paljon alastomuuksista, niin miesten kuin naistenkin suhteen.
Tuon Picasso-museon jälkeen menimme syömään kuulemma hyvään ja arvotttuun ravintolaan, jolla on superhassu nimi: El Pimpi. Olimme siis Pimpissä syömässä... Odotukset olivat meillä kauhean korkealla, kun tuota kyseistä paikkaa oli nin paljon kehuttu. Harmiksemme emme oikein tykänneet ruuasta, enkä itse myöskään tunnelmalle ja ulkonäölle ravintolassa mitään sen erikoisempia plussapisteitä antanut. Noh, kokemushan sekin, nimeltä El Pimpi. 
Syömisen jälkeen pilvipeite alkoi jo hieman rakoilla ja oli mukavan valoisaa ja onneksemme melko viileää. Kiipesimme nimittäin Alcazaba-linnakkeelle ihaillen vuorotelle ihania kukkia, upeita maisemia ja kauniita rakennustapoja. Tuo Alcazaban linnake on kuulemma maurien aikaan rakennettu. Se oli upea! 
Alcazaban jälkeen, menimme tuon linnakkeen ulkopuolelle ja kiipesimme jyrkkää ja pitkää mäkeä ylös. Tuolloin totesin, ettei asuvalintani ollut osunut aivan nappiin. Pitkät farkut, neule ja Conssit eivät olleet mukavat kiipeämisessä, etenkään kun pilvet olivat kadonneet yllättäen ja Aurinko paistoi voimakkaasti tuon "vuoren" rinteille... Noh, siitäkin selvittiin! Huipulla (ja kyllähän matkan varrellakin) oli upeita näkymiä, wautsi! Onneksi mentiin! 
Noiden lisäksi kävimme myös tutustumassa paikalliseen kahvilakulttuuriin ja Malagan katedraaliin. 

Noniin, nyt on taas pitkän löpinän jälkeen aika paneutua kuviin! <3

Malaga oli kerrassaan hieno kaupunki. Onneksi menimme! Tunnelma oli oikein viihtyisä, kaupunki oli yllättävän siisti ekä myöskää ollut liikaa turisteja havaittavissa. Jos liikutte joskus lähimain Malagaa, suosittelen suuresti, että vietätte yhden Malaga-päivän! :) 

Xx Aino