Niille joil on paha olla

Moi! #oldie:ta tulossa.

Kirjotin tän postauksen jotain kuukaus sitte. Julkasin sen vahingossa, mut poistin heti kun huomasin. Julkasen tän nyt uudestaa. Nyt koska tää juttu alkaa olla ohi, ni paljon helpompaa julkasta tää nyt. 
Tommosia fiiliksiä, tommosia ajatuksia oon käyny läpi. Mun mieleen tulee välillä edelleenkin noita tunteita ja noista tavoista on mulle jääny jotkut päälle. Tilanne on nyt kuitenki jo paljon parempi. (: Kiitos siitä kuuluu ihanille ystäville, äitille ja psykologille. <3 Ilman teitä, tuskin oikeestaan olisin tääl enää. 
Ehkä viel joskus, toi tunne katoo kokonaan ja pystyn olemaan aidosti onnellinen melkein koko ajan. Hiljaa hyvä tulee. (:

 

           Tää biisi. Aika hyvin kuvaa mun tota aikaa. Alust loppuun. 





 " Mulla on niin paha olla. Oon maannu lattialla,
miettiny miten täällä selvitään.
Oon huutanu keuhkot pihalle,
on tuntunut ettei pysty hengittää.

On tuntunu niin vaikeelle, niin vaikeelle. 

Tuntunu ettei mikään kiinnosta. Ettei jaksa mitään. 

Joka päivä hetken elämä hymyilee, kunnes hymy katoaa. Mun elämän hymy katoaa aina jollain ihmeellisellä tavalla. Johonkin. 

Mua ahdistaa. Välillä enemmän välillä vähän vähemmän.

Kuuntelen surullisia, tunteellisia biisejä. Laulanu suihkussa kovaan ääneen kun ei oo ketään kotona. Miettinyt laulujen sanoja enemmän kun koskaan. 

Alan itkemään helposti nykyään. Oon aina ollu herkkä. Nyt oon entistäkin herkempi. 

Unelmat meni pirstaleiksi. Ei tänään, ei eilen, ei edellispäivänä. Vaan vähän aikaa sitten. Mun unelmat. My dreams. Ei, niitä ei oo enää. Oon hukannu mun elämän. Kadottanut sen. En tiedä enää oikeen kuka olen, kuka haluisin olla, mitä haluan enää ja miten täällä ollaan ja selviydytään hengissä.

Ehkäpä kaikki ei selviydy hengissä. Ehkä luonto hoitaa mut pois. Ehkä. Ehkä ei. Sitä ei voi tietää. Vielä ainakaan. 

"Istuin pariisin taksis mietin et mä haluisin kuolla,

ajoin hautausamaan ohi, mitä jos maatuisin tuolla" Cheek. 

SE ajatus liikkuu välillä mun mielessä. Taino, välillä ja välillä. Nykyään todella todella useesti. SE paha ajatus, joka ei oo ennen milloinkaan kuulunu mun ajatusmaailmaan. Ei ikinä ennen. Nytpäs kuuluukin. Se tunne on outo, se hämmentää. En haluais miettiä sitä. En vaan haluais. SE ajatus vaan tulee. 

Tuntuu ku tää elämä ei ois tarkotettu mulle. Ihan ku oisin iso virhe täs maailmas. Ihan ku se joku suuri hallinnoija (Jumala maybe?) olis päättäny, et nyt tehdään Ainon elämästä täyttä helvettiä niin ettei se enää jaksa.  

"Kuinka ihanaa on lepo, 
kun päivä on loppu. 
Kuinka ihanaa on nukahtaa,
kun voimat on loppu." 

"

Kiitos. 

Xx Aino